Hyvä lukija, syyskirjat 2016

 

Kirjalokin sijaan listasin tällä kertaa kirjoja, joita luen mielelläni syksyllä ja etenkin juuri nyt.

Aili Somersalo: Mestaritontun seikkailut
J.R.R. Tolkien: The Hobbit, The Lord of the Rings
J.K.Rowling: Harry Potter and the Chamber of Secrets
Anu Holopainen: Yölaakso, Varjoja
John Mullan: How Novels Work
Edgar Lee Masters: Spoon River Anthology

 

Hyvää syyslukemista,

Maiju

Elokuun 2016 kirjaloki

Vaikkei nyt vielä kuun loppu ihan olekaan, taitaa tämän kuun sivut olla jo laskettu. Syynä on kylläkin, että kirjoitusinto rävähti päälle.

Sain luettua kaikki kirjat loppuun, jotka olivat heinäkuun videossa.

3219891Kuukauden lukukokemus on kylläkin ollut ehdottomasti The Mysteries of Udolpho. Kyseessä on Ann Radcliffen vuonna 1794 julkaistu goottikirjallisuuden perusteoksiin kuuluva romaani. Parhaiten nykylukija varmaan tunnistaa kirjan siitä, että Jane Austenin Northanger Abbeyssä päähenkilö Catherine Morland lukee kirjaa. Tai sitä kautta ainakin itse olen päätynyt kirjaa lukemaan. Onneksi kappaleessani oli Terry Castlen esipuhe, jonka luin kirjan luettuani. Se on ehkä selkein kuvaus hyvin sekavista tunteista, joita kirja jättää jälkeensä. Välillä tuntui, ettei tarina etene lainkaan eivätkä päähenkilön Emilyn kohtaamat kauheudet koskaan käänny parempaa kohti. Välillä kirja taas junnasi sivukaupalla maiseman kuvauksissa. Mutta nyt ymmärrän viittauksen kuuluisaan mustaan huntuun, ja olen hyvin tyytyväinen, että sain kirjan luettua. Seuraavaksi pitää hakea varastolta The Monk, joka myös mainitaan Northanger Abbeyssä.

The Long Way To a Small, Angry Planet oli myös täysin kuulemieni kehujen arvoinen24956528. Kirjassa ei ole vain kaunein kansikuva mitä olen vuosiin nähnyt, se oli myös ehdottoman vaikuttava luomassaan maailmassa ja hahmoissa, joista ei olisi hennonnut erota. Luulin että kirja on itsenäinen teos, jollaiset ovat melko harvoja fantasian ja scifin maailmassa, mutta kerrankin olin todella helpottunut, että vaikka kirja toimii erittäin hyvin itsenäisenä kokonaisuutena, seuraava osa julkaistaan lokakuussa.

Tulin lukaisseeksi myös uusimman Potterin. Huolimatta muutamasta epäuskottavasta ja kömpelöstä kohdasta, näytelmä oli kovin mukaansavievä ja sen ympärillä on alkanut pörrätä kaikenlaista mielenkiintoista keskustelua netissä koskien fanficiä. Haluaisin ehdottomasti päästä näkemään näytelmät Lontoossa, mutta tämänhetkinen rahatilanne ei valitettavasti salli sellaisia suunnitelmia.

Viikonloppuna vietin viimeisiä hetkiä saaressa lukien Gerson Noel Bertramin kirjoittamaa elämäkertaa Mary Shelleystä. Daughter of Earth and Water: A Biography of Mary Wollstonecraft Shelley liikkui jouhevasti kirjailijan ja Percy Bysshe Shelleyn ympärillä. Satuin löytämään kirjan ilmaiseksi Kindle-versiona eräästä tarjouskirjamailista ja olen vähitellen lukenut sitä vuoden aikana. Kirja vaikutti hyvin pätevältä, viittauksineen muihin elämäkertoihin ja Mary Shelleyn ja hänen ystäviensä ja aikalaistensa päiväkirjoihin ja kirjeisiin. En itse ole aiemmin lukenut vastaavaa kuin Jane Austenista ja Brontën sisaruksista, mutta ehkä tästä on hyvä aloittaa. Jos jollakulla sattuu olemaan ehdotuksia kirjailijoiden elämäkerroista, otan niitä mielelläni vastaan.

Syyskuu lähetyy kohinalla ja tavoitteenani on palata kevään teemaan, eli lukemaan kirjoja kirjoittamisesta ja kirjailijoista. Kirjahyllyssä odottaa jo Tove Janssonin ja Kirsi Kunnaksen elämäkerrat sekä useampi kirja koskien kirjoittamista, mutta todellakin olisi mukava saada ehdotuksia (banaani)laatikon ulkopuolelta kommenteissa tai twitterissä.

22. elokuuta alkaa uusi kiinnostava websarja, LIW, Poe Party, josssa kuuluisat 1800-luvun kirjailijat kerääntyvät päivälliskutsuille Edgar Allan Poen luo. Sen tiimoilta tulee varmasti tartuttua ainakin muutamien kutsujen kirjailijavieraiden romaaneihin.

Hyvää Lukemista,

Maiju

Heinäkuun 2016 Kirjaloki

Marie Brennan: In the Labyrinth of Drakes
Marcus Sedgwick: Blood Red, Snow White
Takashi Hiraide: Kissavieras
Tad Williams: Caliban’s Hour
Samantha Hunt: Mr. Splitfoot
Pamela Jekel: Sea Star; the Private Life of Anne Bonny
Frances Brody: Woman Unknown, Murder on a Summer’s Day
Elizabeth Wein: Rose Under Fire
Eleanor Catton: The Luminaries
Kerry Greenwood: Death at Victoria Docks
Mindy Kaling: Why Not Me?
Henry Fielding: Tom Jones – a Foundling
L.M.Montgomery: Emily of New Moon
Becky Chambers: A Long Way to a Small Angry Planet
Charles Dickens: Great Expectations
Louis de Berniéres: The Troublesome Offspring of Cardinal Guzman

Cate Morland Chronicles

Websarja blogi

Vesnan blogi

Hay Festival 2016

Pikkupoika juoksee kiljuen huovalla päällystetyllä käytävällä.

Äiti huutaa perään: ”Kuule, jos nyt et käyttäydy, et kyllä saa enää yhtään kirjaa tänään!”

Pikkupoika hiljenee ja ottaa äitiä kädestä ja lähtee kävelemään kiltisti ja rauhallisesti.

2016-06-19 (1)

Olin viidettä kertaa Walesissa Hay-on-Wyen kirjallisuusfestivaaleilla kesäkuun alussa. Festivaalit olivat tänävuonna viikkoa myöhemmin kuin yleensä ja koko Wales oli kevätkukkeimmillaan. Sää oli lämmin ja kuiva, mikä näillä festareilla on suuri bonus, sillä paikalle täytyy kulkea autolla ja ne pysäköidään pelloille, jotka vuotena muutamana ovat olleet lähempänä mutakylpyä kuin parkkipaikkaa.

Tänä vuonna meillä oli vain muutamaan tapahtumaan liput, mikä oli aivan outoa, sillä yleensä olemme joutuneet juoksemaan tapahtumasta toiseen ja varaamaan ihan lukujärjestyksen kanssa tilaa ruokailulle ja Hayn kylässä kirjaostoksilla käymiselle. Shakespearen juhlavuoden takia kiintoisaa ohjelmaa olisi kyllä piisannut, mutta toisaalta oli mukavaa viettää aikaa festarialueen lepotuoleissa lukien, siideriä naukkaillen ja Hayn kirjakaupoissa kierrellen.

Ja silti ohjelmistoomme sisältyi vaikka minkälaista viihdyttävää ja kirjallista. Kävimme kuuntelemassa kun Susan Calman keskusteli Cheer Up Love -kirjastaan, joka käsittelee hänen masennustaan. Laitoin juuri hankintapyynnön kirjasta paikalliskirjastoon. Caitlin Moran puhui Moranifestosta ja feminismistä (juuri näin kirjaston sivuilla, että olivat päättäneet hankkia kirjan ja olen ensimmäisenä lukijalistalla) ja jonotimme puolitoista tuntia iltamyöhällä tapaamaan Caitlinia ja hakemaan häneltä nimmarit lahjakirjoihin.

Kävimme Hay Fever -tapahtumassa (”ikäraja” 8+) Harry Potter -aiheisessa hupailussa. Hay Feverin tapahtumat ovat enemmän lapsille suunnattuja ja oli mainiota seurata kuinka täysillä mukana brittilapset olivat kirjojen maailmassa. Korpinkynteläisiä löytyi joukosta eniten ja meitä Puuskupuhilaisia vain muutama. Outoa.

Yhtenä iltana kävimme kuuntelemassa ja katsomassa improvisoitua musikaalia, ja toisena ihan vain improvisointia. Lasten laureate Chris Riddell kävi piirtämässä vastauksia yleisön kysymyksiin ja Mark Haddonia haastateltiin uudesta novellikokoelmastaan.

Näin kahden viikon päästä on jo hankala muistaa mitä kaikkea näimme ja kuulimme, sillä sitä oli niin paljon ja monipuolista. Kirjojakin tuli ostettua useampi (kymmenen, joista kahdeksa on omaan käyttöön), mutta sitäkin enemmän tänä vuonna lisättyä toivelistalle.

Joka vuosi valitsen aina tarkkaan, minkä kirjan otan mukaani luettavaksi festivaalitapahtumiin jonottaessa ja nurmikoilla istuessa. Tänä vuonna valitsin mukaan Marie Brennanin The Labyrinth of Drakes -kirjan, joka on Brennanin Lady Trent -sarjan neljäs osa. Satuin ostamaan sarjan ensimmäisen osan joitain vuosia sitten Cardiffista matkalla Haylle, joten jo kirjan avaaminen lentokoneessa sai minut festaritunnelmiin. Muutenkin sarja on lemppareitani.

Olemme muutaman twittertutun kanssa lukeneet yhdessä Tom Jonesia ja keskustelleet siitä samalla sekä Twitterissä että Goodreadsissa. Löysin vihdoin itselleni kauniin kangaskantisen ohutlehtisen painoksen 1950-luvulta. Joka kerran kun olen siitä maininnut jälkeenpäin Suomessa, minulta on kysytty: Ai onko siitä laulajasta kirjoitettu elämäkerta? Itse taas innostuin, kun Haylta tuli etukäteen viesti ”Tom Jones making Hay”, että sattuiko festareilla olemaan juuri jokin Henry Fieldingin klassikkoon liittyvä tapahtuma…

Haylta jää aina aivan hirvittävä inspiraatio sekä lukemiseen, että kirjoittamiseen. Koska lentokoneessa takaisin matkalla kävi kurkkuni karheaksi ja sitä seurasi pienoinen flunssa, olen panostanut lukemispuoleen nyt nämä kaksi viikkoa. Viihdyin vain kaksi päivää kaupungissa ja sen jälkeen olen oleskellut saaressa kirjoineni. Säät ovat vaihdelleet laiturilla auringossa lukemisesta tulen ääressä mökissä lukemiseen 😉

Tässä vielä kuva Roald Dahliksi nimetyistä ruusuista, jotka olivat näytteillä festareilla.

2016-06-19 (2)

 

 

Varjostettu

Kirjoittaminen on rankkaa. Niin ihanaa kuin se onkin, tuntuu kuin aivot olisi rutistettu kuivaksi kuin tiskirätti. Äiti valittaa kun en käy tarpeeksi usein kylässä tai soita, mutta on hankalaa lähteä kotoa, kun on kokoajan vieraita kylässä.

Viimeviikolla kävin kirjastossa juttelemassa lempparikirjastotätini kanssa, ja kokoajan kun seisoskelin kirjaston tiskin luona, aivoni surrasivat myös tarinatasolla.

Selailin YouTubea yksi ilta ja vastaan tuli elokuva nimeltä Not Another Happy Ending. Huonosta kuvanlaadusta huolimatta jumituin sitä katsomaan, sillä päähenkilö kirjoitti kirjaa. Elokuvassa oli romanttinen juonikuviokin, joka kai normaalikatsojalle veti tarinaa, mutta minut vangitsi kirjan päähenkilö, joka alkoi seurata kirjailijaa kun tämä ei saanut viimeistä lukua kirjasta kirjoitettua.

Tällä hetkellä tuntuu juuri siltä. Joku huohottaa koko ajan niskaan ja tarkkailee jokaista liikettäni joka ei liity kirjoittamiseen. Mene siinä nyt sitten juttelemaan äidin kanssa kaikesta muusta, kun on paheksuvia vakoilijoita mukana. Tai en edes tiedä, josko vain projisoin omaa paheksuntaani hahmoille.

Tänään on ulkona yli 20 astetta ja aivan pakko tehdä jotain muutakin kuin kirjoittaa. Lähden pyöräilemään varastolle, jossa suurin osa omaisuudestani on säilössä, sillä minun täytyy hakea matkavaatteita.

Olemme lähdössä vuotuiselle pyhiinvaellukselle Hay-on-Wyen kylään. Hay Festival on suurimpia kirjallisuusfestivaaleja maailmassa ja Hayn kylä on täpötäynnä kirjakauppoja. Lennän ystäväni Miian kanssa Lontoohon sunnuntaina ja vuokraamme auton ja ajamme maanantaina Haylle. Edessä on viikon verran kirjailijahaastatteluja, koomikoita, Shakespeare-teemaisia tapahtumia ja jonotusta Friend-jonossa, jossa vakoillaan mitä muut jonossa seisovat lukevat.

Rakastan Hayn kirjallisuusfestivaaleja etenkin juuri siksi, että lukeminen on siellä pääasiassa. Toki sieltä kirjoja voi ostaakin, mutta festivaalialueella on vain kaksi kirjakauppaa, toinen Oxfamin hyväntekeväisyyskauppa ja toinen virallinen festivaalikirjakauppa, josta voi hankkia kirjat, joita festivaaleilla käsitellään, jollei viitsi vaivautua kylille kollaamaan ihania antikvariaatteja. Joka päivä kymmeniin tapahtumiin kerääntyy tuhansia lukijoita. Viikon verran saan siis olla pelkkä lukija.

Nyt takaisin kirjoittamaan, että kehtaan jättää hahmoni pyöräretken ajaksi omiin hoteisiinsa. Jos suostuvat jäämään siis.

Inspiraatiota etsimässä

Hah! Niin monena päivänä olen vain istunut koneen ääreen ja pakottanut itseni aloittamaan. Mutta tänään se ei onnistunut.

Ensinnäkin sydän hakkaa tuhatta ja sataa, kun lähetin kirjan prologin kirjailijaystävälle luettavaksi. Toisena, unohdin tyystin ostaa kaupasta suklaata. Kuka käy kaupassa ostaakseen vain kahta asiaa, keksejä ja suklaata, ja unohtaa niistä tärkeämmän?

Kävin kirjastossa juttelemassa hyvän ystäväni kanssa, joka lupautui lukemaan käsikirjoitukseni. Sekin saa sydämen hakkaamaan. Tuntuu kuin lähettäisin joukon läheisiä ystäviäni tapaamaan uutta ihmistä ilman, että itse olen paikalla. Eikä sekään niin hermostuttaisi, mutta kaikki nämä ystävät joukossa eivät olisi syntyisin oman pääni sisältä…

Koko matkan kauppaan ja kirjastolle hengitin syvään nenän kautta sisälle, suun kautta ulos. Onneksi en pyörtynyt matkalla…

Vietän illan suosiosta erään vanhan projektini seurassa. Onko kenelläkään muulla tekstiä, jota kirjoittaa vain humalassa. Aloitin itse joskus vuosituhannen alussa kirjoittamaan tekstiä, joka myöhemmin on edistynyt ainoastaan alkoholin vaikutuksen alaisena. Se on ihan hauskaa luettavaa. Se on jopa kirjoitettu usealla eri kielellä. Niillä mitkä juuri sillä hetkellä ovat tuntuneet tilanteeseen sopivimmilta…

Huomenna taas takaisin käsikirjoituksen kimppuun!

Hyvää lukemista,

Maiju

Kutittaa

Kyllä. Kello on neljä ja linnut ovat vähitellen lopettelemassa aamumekkalaansa.

Sairastuin flunssaan huhtikuun lopussa ja sen takia minun täytyi siirtää käsikirjoituksen ensimmäisen version valmistumispäivämäärää parilla viikolla. Nyt tuosta ajasta on enää viikko jäljellä.

Flunssa oli armoton. Järkyttävä nuha ja yskä ja päänsärky, jonka takia vedin asunnon ihan pimeäksi. Välillä huvitti kaivaa sukkapuikot esille ja tunkea ne sierainten kautta poskionteloihin, kun kutitti niin kovaa.

Flunssa on nyt ohi, mutta kirjoittamisen kanssa minulla on tällä hetkellä samanlainen olo. Yksi hahmoista ei suostu yhteistyöhön. En tiedä, mikä häntä vaivaa, mutta olen kirjoittanut hahmon näkökulmasta jo monta päivää, että pääsisin selville, mistä tässä on kyse. Aluksi tunne oli kuin täydellinen pimento, jota seurasi epätoivo. Mutta vähitellen tuossa otsalohkossa, vähäsen kulmakarvojen yläpuolella, on alkanut kutittaa.

Kirjoittamisesta lukeminen on auttanut tosi paljon tässä kirjoitusprosessissa. Päätin, 10569etten lukisi muuta kuin kirjoittamista tai kirjailijoita koskevia kirjoja, kun aloitin tuon 90 päivän kirjoituskuurin Sarah Dometin kirjan avulla. Maaliskuussa luin Stephen Kingin kirjan On Writing. King kuvaa siinä kirjoitus prosessia fossiilin kaivamiseksi maasta. Vähitellen kun rapsuttaa varovaisesti, kyllä se kaikki sieltä löytyy.

No entä silloin kun kutittaa niin kovaa, että ei huvittaisi edetä hellävaraisesti harjan kanssa, vaan ottaa käteen vasara tai lapio? Tai se sukkapuikko.

Hyvää lukemista,

Maiju

 

 

PS. Ei hätää, kaikki sukkapuikkoni ovat varastossa tällä hetkellä…

On aika. Ja elämänkertoja.

Aika on taas palata teidän pariinne ainakin kirjallisessa muodossa. Viime vuosi ei ollut kovin kiireinen  (toki luin 60 kirjaa), mutta kirjoitusinspiraatio katosi jonnekin kevään koittaessa. Se on nyt kuitenkin palannut riehakkaana oman romaanikäsikirjoituksen ottaessa uutta tuulta alleen.

Tämän vuoden puolella olenkin lukenut nyt 12 kirjaa ja elämänkertoja alkoi karttua kun luin muutaman sellaisen taustatutkimukseksi.

Sain vihdoin luettua tämän Claire Tomalinin kirjoittaman elämänkerran Jane Austenista. Jane Austen on yksi lempikirjailijoistani ja vierailin jälleen lokakuussa Bathissa muiden Austen-intoilijoiden kanssa, jotka olen tavannut websarjojen kautta. Tätä elämänkertaa on kehuttu minulle monesti ja se on ollut kirjastosta lainassani useasti. Jostain syystä en ole päässyt toista lukua pidemmälle aiemmin. Toisessa luvussa käsitellään nimittäin Austenien sukua ja pääni on mennyt pyörälle kaikista niistä Maryista, Janeista, Edwardeista ja Georgeista, joita suvusta löytyy. Mutta tällä kertaa jaksoin muistaa jokaisen ja nautin kirjasta suunnattomasti. Sen vaikuttavuutta voi päätellä siitä, että itkin kun Jane Austen lopussa kuoli. Silti kirja ei ollut mitenkään ylitunteellinen. Suurin osa kuvailuista ja adjektiiveista tuli lainauksista Jane Austenin sukulaisten kirjoituksista.

Yhdysvaltalaiset ystäväni ovat olleet innoissaan, kun Lev Grossmanin The Magicians -sarjasta on tehty tv-sarja. En ollut Grossmania koskaan lukenut, joten aikaa säästääkseni hankin sarjan emsimmäisen osan ekirjana ja lukaisin läpi. Kenties olisin nauttinut siitä enemmän jos odotukseni eivät olisi olleet niin korkealla. Tarina on ihan mielenkiintoinen, mutta päähenkilön angstia on rasittavaa seurata. Pitää kuitenkin varmaan joskus lukea loputkin sarjasta, mutta se ei pääse lukulistani kärkeen.

Tv-sarjasta täytyy sanoa, että websarjojen seuraaminen on saanut minut tottumaan liian hyvään. Tikkulaihat, kuvankauniit näyttelijät eivät enää vastaa odotuksiani ja suoraansanoen kyllästyttävät. Mutta ei siitä sen enempää. Katsoin vain ensimmäisen jakson The Magiciansia.

Suuremman elämänmuutoksen edessä olen jopa lukenut muutaman self help -kirjan. Ystäväni Vesna suositteli joulun aikoihin Lauri Järvilehdon Upeaa työtä! -kirjaa ja varasinkin sen kirjastosta. Opus tuntuu kovin suositulta, sillä jouduin odottamaan sitä kuukauden päivät. Kun se vihdoin saapui, luin sen säästellen viidessä päivässä. Oli onnenpotku, että varauksella kesti kauan, sillä satuin lukemaan kirjaa samaan aikaan kuin erästä kirjoitusopasta, ja kirjoja vuorotellen lukien aloin sekoittaa niiden aihetta. Upeaa työtä! nimittäin puhuu kutsumustyöstä. Kirja on mainio opas työelämänsä uudelleenarviointiin. Se antaa myös suoria neuvoja työnhakuun ja yrityksen perustamiseen.

Oma romaanikäsikirjoitukseni on nyt ollut kesken useamman vuoden, mutta sain tästä yhteensattumsata potkun hankkia Sarah Dometin 90 Days to Your Novel -oppaan. Kirja on suunniteltu ennemminkin sellaiselle kirjoittajalle, joka ei ole edes paljon tekstiään aloittanut. Itselläni on n. 150 sivua jo kasassa, joten olen vähän soveltaen käyttänyt kirjaa hyväkseni. Mutta kirja on kirjoitettu mainiosti, sillä se on myös viihdyttävä ja tuntuu ennemminkin tuelta ja ystävältä kirjoittamisen lomassa kuin tee näin -ohjekirjalta. Kerron sitten jos se toimii ja minulla on Toukokuun alussa ensimmäinen versio käsikirjoituksesta valmiina. Joka tapauksessa kirja antaa jokaiselle päivälle mietittävää ja kirjoitustehtävän ja se sisältää myös sopimuksen, jonka voi tulostaa ja allekirjoittaa, ja jolla sitoutuu tekemään työtä tekstinsä eteen. Neulasin oman sopimukseni kirjoitusnurkkaani silmien korkeudelle ja tuijotan sitä aina kun teksti tuntuu tökkivän.

Nyt palaan lukemaan Amanda Palmerin omaelämänkerrallista The Art of Asking -kirjaa. Se on täysin lumoava,  joten palaan siihen varmasti seuraavassa päivityksessä.

Hyvää lukemista,

Maiju

P.S. Tiedän, että elämänkerran oikea muoto on ”elämäkerta” mutta sana ei kertakaikkiaan vain kuulosta hyvältä minulle, joten koska tämä on oma blogini, käytän haluamaani muotoa!

Maaliskuun alun 2015 kirjaloki

Latasin tämän YouTubeen jo viikko sitten, ainakin ja laitoin sen myös tänne blogiin, mutta jostain syystä se on täältä kokonaan kadonnut. Hmm..

Kirjat:
Jessie Burton: The Miniaturist
L.M.Montgomery: The Blythes Are Quoted
Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
Jane Austen: Mansfield Park
Matts Strandberg, Sara B. Elfgren: Piiri
Frances Brody: Murder in the Afternoon, A Medal for Murder, Dying in the Wool
Marcus Sedgwick: Witch Hill, Midwinterblood
Oscar Wilde: Picture of Dorian Gray
Gillian Flynn: Gone Girl
Agatha Christie: Murder at the Vicarage
Emmuska Orczy: The Scarlet Pimpernel
L.M.Montgomery: Pieni runotyttö

Websarjat:
Green Gables Fables (Anne of Green Gables)
From Mansfield with Love (Mansfield Park)
Masked (The Scarlet Pimpernel)

Kirjanko päiväkö?

Innostuin aamulla, kun huomasin, että Twitterin suosituissa oli #WorldBookDay. Viides maaliskuuta! Hurraa!! Kirjan päivä! (Pieni hämmästynyt pysähdys, kun en aiemmin sitä näin aikaisin vuodesta ole juhlinut.) Jee!! Kirjan päivä! Julkaisen uuden kirjalokini ja kirjoitan blogiin parista hyvästä kirjasta. (Kulmien kurtistus, eikös se olekaan…) Riemukkaasti toivotin kaikille hyvää kirjan päivää ja päätin lukea toisenkin kirjan tänään loppuun. (Pitäisiköhän mun tarkistaa…)

Muutama näppäimistön sivallus myöhemmin tajuan, että World Book Day on sama kuin Suomessa Kirjan ja Ruusun päivä, jota perinteisesti vietetään 23.4.

No huh. Ilmeisestikin Briteissä ja Irlannissa päivää juhlitaan näin maaliskuun ensimmäisenä torstaina, jottei se sattuisi Pääsiäispyhiksi.

Mutta, väliäpä sillä. Jokainen päivä on oikeastaan kirjan päivä, joten juhlinpa sitä tänäänkin.

Ajattelin kirjoittaa muutamasta todella hyvästä kirjasta, jotka olen viimeaikoina sattunut noukkimaan lukulistalle. Täytyy sanoa, että ystäväpiirin kansainvälistyminen on mukavasti laajentanut myös lukukokemuksiani!

Ensimmäisenä, kuten ensimmäisessä kirjalokissani mainitsin, on Joan Lindsayn Picnic at Hanging Rock. Tämä kirja tuli täysin puskista minulle (sanaleikki toimisi paljon paremmin englanniksi). Kaksi australialaista ystävää ehdottivat kirjaa minulle, kun kyselin, josko Australiassa on kirja, jonka jokaisen lukiolaisen täytyy lukea, kuten Suomessa Tuntematon sotilas.

Picnic at Hanging Rock kertoo tyttöjen sisäoppilaitoksesta, jonka oppilaita ja opettajia lähtee eväsretkelle suositulle näköalapaikalle nimeltä Hanging Rock ja osa ryhmästä katoaa mystisesti.

Kirja on sitä luokkaa, että juonta on turha alkaa kuvailla. Kirjailija on nerokkaasti osannut kutoa mystisen tunnelma koko tarinan läpi. Hänellä on taito kuvailla juuri sopiva määrä asioita, joilla ei ole niin väliä ja jättää mielikuvituksen kauhisteltavaksi asioita, joista haluaisi tietää enemmän. Mutta ärsyttämättä lukijaa. Kuvakulman liikahdukset lukujen välillä ja Australian luonnon ja englantilaisen kulttuurin kaipaaman ympäristön välinen kontrasti luovat melko karmivan, mutta kiehtovan tunnelman. Voin myöntää etten raaskinut monesti laskea kirjaa käsistäni.

Suosittelen sitä ehdottomasti kaikille, jotka pitävät ajatuksia herättelevästä ja mystisestä kirjallisuudesta.

Goodreadsin innokkaana käyttäjänä vastaani on tullut useasti kirja nimeltä The Eyre Affair. Päätin vihdoin ottaa luettavaksi tämän kirjan, kun monet Goodreadsissa sitä minulle suosittelivat. Kirjan, tai oikeastaan kirjasarjan, kirjoja on seitsemän tähän mennessä, on kirjoittanut Jasper Fforde. Ilmeisestikin Jasper Fforde asuu jossain Walesin ja Englannin rajamailla ja Hay-on-Wye on hänelle tuttua seutua (aloin seurata hänen Instagram-tiliään…).

Thurday Next on The Eyre Affairin päähenkilön nimi. Hän on poliisin erikoisosaston työntekijä ja erikoistunut kirjavarkauksiin. Thursday Next elää maailmassa, jossa kirjat, kulttuuri ja taiteiden suuntaukset ovat keskeisiä kaikille ihmisille, Wales on oma tasavaltansa ja Krimin sota on edelleen käynnissä vaikka vuosi on 1986. Kirja tihkuu kirjallisia viittauksia ja juonenkäänteet juoksevat klassikoiden mukana, niitä pakoon ja jopa muuttavat kirjojen sisältöä.

Nautin suuresti tästä kirjasta ja mitä enemmän on lukenut englantilaisia klassikoita, sitä parempi kirja on. Hyllyssäni odottavat kaksi seuraavaakin osaa sarjasta, mutta säästelen niitä vielä jonkin aikaa.

Eilisessä postissa saapui kaksi kirjaa, molemmat Marcus Sedgwickin kirjoittamia. Niiden lukemiseen sain innostuksen muutamasta kirjavlogista, joita seuraan.

Witch Hill on lyhyt kirja, ja ehdin sen jo aamulla lukea loppuun. Se on myös hyvin kirjoitettu kirja. Se kertoo nuoresta pojasta, joka lähetetään tätinsä ja serkkunsa luokse, jotta vanhemmat saavat asiansa kuntoon tulipalon jälkeen.

Jamie niminen poika alkaa nähdä painajaisia paikallishistoriasta. Jos kerron enempää, paljastan juonta turhan paljon.

Erityisen nautittavaa kirjassa sen jännityksen ja kauhun lisäksi oli päähenkilön kuvaus. Päähenkilö on siinä iässä kun salaisuudet vähitellen alkavat seljetä hänelle ja hän alkaa itse pitää salaisuuksia. Välillä hän ’taantuu’ lapsen yksioikoiseen ajatteluun ja kyselee rohkeasti kaikesta, mutta vähitellen kehittää juonia, joilla saada selville mitä hänen ympärillään on tapahtumassa.

Jo esineenä tämä kirja on hieman karmaiseva. Kansi on röpelöistä pahvia, joka näyttää nokeentuneelta puulta, mutta tuntuu hieman karttuneelta iholta. Kirjailija on itse kuvittanut kirjan ja itse ainakin huomasin vältteleväni kuvien katsetta.

Nyt taidan keittää lisää teetä ja tarttua taas muutamaan kirjaan.

Hyvää lukemista,

Maiju